Lappu luukulle?

Pyhän Nikolaksen kirkon suljettu ovi Bulgariassa. Kuva: abac077

Viikonloppuna uutisoitiin, että Kööpenhaminassa suljetaan 16 kirkkoa. Syyt olivat käytännölliset ja taloudelliset. Kävijöitä ei ole, joten miksi palkata pappeja, kanttoreita ja suntioita töihin. Kööpenhamina on iso kaupunki, mutta 16 kirkkoa on silti aika paljon. Helsinki on paljon pienempi, kai sitä voisi verrata niinkin, että Helsingistä suljettaisiin kymmenisen kirkkoa. Siitä voisi joku numeroniilo laskea, miten paljon säästöjä saataisiin kasaan.

Ollaanpa ihan rehellisiä. Kotkassa järjestetään jumalanpalvelus tai messu joka sunnuntai kello 10 ainakin kolmessa kirkossa. Kotkan kirkossa, Langinkosken kirkossa ja Kymin kirkossa messu on joka pyhä samaan aikaan. Muita kirkkohetkiä ja toisten kirkkokuntien ja -suuntien messuja on myös käytännössä joka sunnuntai, kellonajat vähän vaihtelevat. Todennäköisesti koko kaupungin kymppimessusssa (eli klo 10 sunnuntaiaamuna) käyvä väki mahtuisi yhteen Kotkan kirkoista. Ainakin sellaisena tavallisena sunnuntaina, konfirmaatiot ja isot juhlapyhät ovat tietysti vähän eri asia.

Omaan kirkkoon liittyy tietysti monenlaisia tunteita. Kööpenhaminastakin sanottiin, että päätös kirkkojen sulkemisesta ei tunnetasolla ole helppo. Se on ymmärrettävää. Meistäkin tuntuisi pahalta, jos Kotkaan jäisi vain yksi luterilainen kirkko. 

Kööpenhaminan kirkkoja ei kuitenkaan suljettu ulkoisten syiden tai painostuksen vuoksi. Niitä ei suljettu huonon sisäilman takia tai siksi, että ne herättivät pahennusta toisella tavalla uskovien joukossa. Ne suljettiin, koska jumalanpalvelukseen ei tullut ihmisiä, messu ei kiinnostanut. Ihmiset eivät tarvinneet sitä, mitä kirkossa olisi ollut tarjolla. Tai ehkä tarvitsivat, mutta eivät tulleet ajatelleeksi, tai eivät ehkä tienneet mitä olisi ollut tarjolla. Siksi ei ole mahdotonta, että joidenkin vuosien tai vuosikymmenien jälkeen Suomessa ja Kotkassakin joudutaan sulkemaan kirkkoja. Jos me kirkon työntekijät emme saa viestiä uskosta, toivosta ja rakkaudesta tarpeeksi kirkkaaksi, jos me seurakuntalaiset emme saa lähimmäisenrakkautta, avoimmutta ja välittämästä tarpeeksi kouriintuntuvaksi ja jos meidän kirkkomme ei saa talouttaan kuntoon, kirkkojen sulkemisesta tulee todellisuutta täälläkin. 

Talouden suhteen talkoot on jo aloitettu, kiinteistökatselmukset tehty ja säästöjä mietitty. Uskon/toivon/rakkauden suhteen työtä on tehty jo vuosituhansia, mutta silti viesti kaipaa edelleen potkua, tulta ja henkeä. Lähimmäisenrakkauttakin on, paljon, mutta rakkaus kasvaa ja lisääntyy vain rakastamalla ja tilaa sille on vielä. Yhteisellä työllä, rakkaudella ja rukouksella me voimme olla rakentamassa kirkkoa ja seurakuntaa sen sijaan, että lyötäisiin laudat oveen ja lappu luukulle. Tervetuloa hommiin!