Olivia 03/2013 |
Minulle rippikoulu on töissä se, mikä auttaa jaksamaan. Ei meidän päivärippikoulussamme ole tapahtunut mitään erityistä, ihan tavallisia nuoria siellä on, ihan samat oppitunnit siellä pidetään kuin ennenkin, samat väännöt siitä, koska tauko loppuu ja että pitäisi jaksaa keskittyä vielä hetki. Mutta jotain erityistä näissä päivissä on ollut. Ehkä se on sitä, kun kasvot sulavat pikkuhiljaa hymyyn, kun Boksin kahvioon kantautuu pingispallon pompintaa, uskontunnustuksen harjoittelua ja kitaran säveliä.
Se, että Olivia-lehti on määritellyt rippikoulusyndrooman uutena sanana ja terminä kertoo omaa kieltään siitä, miten rippikoulu on monen elämään vaikuttanut. Onhan siinä tietysti huumoria, mutta totta silti toinen puoli. Kymin seurakunta on ollut ensimmäisten joukossa järjestämässä leiririppikouluja. Ensimmäiset niistä pidettiin Höyterissä tasan 50 vuotta sitten, kesällä 1963. Rippikoulua on tietysti pidetty jo kauan ennen sitäkin, mutta aika monta sukupolvea on jo leireillyt Höyterin maisemissa ja ehkä kärsinyt rippikoulusyndroomastakin leirin jälkeen. Höyteri juhlii 50-vuotista rippikoululeiritaivaltaan tänä kesänä työn ja riparien merkeissä. Tänäkin vuonna uusi polvi nuoria pääsee viikoksi hirsihuvilaan merenrantamaisemiin tutustumaan uusiin kavereihin, omaan itseensä ja kolmiyhteiseen Jumalaan.