keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Sanoja seurakunnasta osa 2: Oudoimmat

Kirkollisessa sanastossa kietoutuvat jännittävällä tavalla yhteen vuosituhantinen perinne ja byrokratian sanasto. Samassa keskustelussa voidaan sujuvasti siirtyä diakonaatista vuosikertomukseen ja seurakuntayhtymästä alkukirkkoon. Tässä muutama sana, joiden merkitys ei ainakaan minulle aukea yhdellä lukemisella.

SEURAKUNTAYHTYMÄ: Siis seurakuntien muodostama liitto, rahat ovat yhteisiä, toiminta omaa. Kotka, Kymi ja Langinkoski muodostavat Kotka-Kymin seurakuntayhtymän (minne se Langinkoski tästä unohtui?). Laki määrää, että yhdessä kunnassa ei voi olla kuin yksi seurakuntatalous, eli pakottamalla tähänkin yhtymään on menty. On välillä hämmentävää, miten samalla rahapussilla elävillä seurakunnilla voi olla niin erilaisia toimintatapoja ja ajattelumalleja. Eikö koko sana voitaisi jättää toimistojen sisään ja byrokratian rattaisiin? Oltaisiin vaan vaikka Kotkan seurakunnat tai jotain, jotain mikä ei maistu niin puulta ja paperilta. Kirkkoon ei kuitenkaan voi kuulua kuulumatta seurakuntaan ja taas seurakuntaan kuuluminen määräytyy kotipaikan ja osoitteen mukaan. Joskus tuntuu, että olisi helpompaa olla vain kristitty kuin Kotka-Kymin seurakuntayhtymän Kymin evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen.

VANHURSKAUTTAMISOPPI: Kaiken perusta, eli oppi siitä miten ihminen tulee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi eli voi pelastua. Ja samaan aikaan yksi rippikoulun vaikeimmista kysymyksistä, eli mikä se vanhurskas on, mitä se tarkoittaa, miten vanhurskas eroaa tavallisesta hurskaasta ja mikä se hurskas olikaan. Lyhyesti kai sen voi selittää jotenkin niin, että vanhurskas on sellainen, joka uskoo Jumalaan ja siihen, että Jeesuksen kuoleman takia synnit on annettu anteeksi. Aiheesta (siis sanasta vanhurskas) on kirjoitettu myös väitöskirja ja wikipedia-artikkeli. Ja hylly(kilo)metreittäin muuta kirjallisuutta.

MAALLIKKO: Eli mikä? Arkisessa kielenkäytössä maallikko tarkoittaa joskus sellaista henkilöä, joka ei ehkä tiedä käsillä olevasta asiasta tarpeeksi, ei ole koulutettu tai pätevä asiaan. Miksi sitten kirkossa muita kuin kirkon työntekijöitä tai vielä tarkemmin rajattuna muita kuin pappeja kutsutaan maallikoiksi? Eivätkö he tiedä kirkosta ja uskosta tarpeeksi? Hieno kirkollinen lause tulee, kun toteaa, että maallikko ei ole vihkiytynyt asiaan tarpeeksi. Silloin tarkoitetaan, että pappis- ja diakoniavihkimyksessä virkaan vihityt ovat ei-maallikkoja, jotenkin enemmän sisällä kirkossa kuin muut, ne maallikot. Voisiko tästäkin sanasta päästä eroon, unohtaa maallikot (joka jotenkin viittaa myös maalliseen ja sitä kautta vähemmän pyhään) ja alkaa puhua vain seurakuntalaisista tai vaikka niistä kristityistä. Sitähän me kaikki olemme, oli sitten vihkimys kirkon työhön tai ei. Ja sitä paitsi meidän kirkossamme pappeus ymmärretään myös yleisenä pappeutena, joten silloihan kukaan ei ole maallikko, koska kaikki ovat pappeja, toiset yleisesti, toiset sitten erityisestikin.

REAALIPREESENS: Nukuitko äidinkielentunnilla? Mikä tällainen aikamuoto oikein on? Reaalipreesens liittyy erityisesti ehtoollisaineisiin, leipään ja viiniin. Luterilainen kirkko opettaa, että ehtoollisaineissa Jeesus on oikeasti (reaali) läsnä (preesens, on juuri sillä hetkellä). Ehtoollisaineet eivät siis ole vain symboleja tai muistomerkkejä, vaan Jeesuksen ruumis ja veri. Reaalipreesens on aikamuoto, jota ei voi ymmärtää kuin uskon kautta. Järki ei taivu ymmärtämään, miten Jumalan läsnäolo vangitaan ehtoollisleipiin ja -viiniin. Siinä ne kuitenkin ovat, erottamatta ja jakamatta, oikeasti läsnä, Jumala meidän keskellämme, meitä lähellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti