Sanoja seurakunnasta osa 1: Eniten käytetyt

Sanoja sanan kirkolle. kuva waltercolor, flickr.com

Luterilainen kirkkomme on ensisijaisesti sanan kirkko. Se tarkoittaa sitä, että kirkossa rakennetaan Jumalan sanan varaan. Mutta se tarkoittaa usein myös sitä, että puhetta ja sanoja on paljon, joskus liikaakin. Yritän tässä parin viikon aikana esitellä teille muutaman ryhmän sanoja, joiden kanssa Kymin seurakunnassakin painitaan. Tässä ensimmäisessä osassa pari sanaa, jotka pääsevät Top 10-listalle kun kerätään seurakunnassa eniten käytettyjä sanoja.

TILASTOT: Nuo alkuvuoden sulostuttajat. Jokaisen vuoden alussa kirkkohallitus tahtoo tietää kasteiden, vihkimisten, kotikäyntien, sairaalahartauksien, tyttökerholaisten ja rippikoululaisten määrän. Ja noin sata muuta asiaa. Tilastopaperin täyttämiseksi tarvitaan sähköinen kalenteri, tämän vuoden kalenteri, viime vuoden kalenteri, hyvät hermot, riittävästi aikaa ja monta kuppia kahvia. Eikä silti meinaa onnistua. Lisäksi tilastot ovat, no tilastot. Pelkkiä numeroita eikä sanaakaan siitä, millainen oli rippikoulun tunnelma, miten hautajaset sujuivat tai osasiko pappi puhua oikeilla sanoilla armosta. Numerot ovat tärkeitä, mutta eivät ne ihan kaikkea seurakunnan elämästä kuitenkaan kerro. Silti joskus seurakunnassa pelätään numeroita. On ehkä helpompi asettaa tavoitteeksi laadukas jumalanpalvelus kuin sanoa, että tavoitteena on kasvattaa messukävijöiden määrää 10 prosenttia.

MUUTOSPAINE: Se on se, mikä jyskyttää koko ajan takaraivossa. Miten kirkko tulee muuttumaan, riittääkö seurakuntalaisia, riittääkö töitä, riittävätkö rahat? Muutos lienee väistämätöntä ja sinänsä pysyvääkin, mutta miten kirkko siihen suhtautuu? Olisi jännittävää päästä kurkistamaan kirkon tulevaisuuteen, 50 vuoden päähän vaikka alkuun, hurjimmat voisivat etsiä 500 vuoden päässä häämöttäviä näköaloja. Millainen kirkko Suomessa silloin on? Tarvitaanko sitä enää? Kirkolla on vaikea tehtävä uudistua samaan aikaan kun se myös vaalii perinteitä. Arkityöt on hoidettava, juoksevat asiat muistettava, toimitukset toimitettava ja messut messuttava, ja samaan aikaan pitäisi luoda uutta, avata uusia uria, etsiä uutta suuntaa.

ENNAKKOTIETOLOMAKE: Ei leiriä ilman ennakkotietolomaketta. Lomake, jonka jokainen leiriläinen täyttää ennen leiriä. Luottamuksellinen paperi, jonka tiedot on tarkoitettu vain leirinvetäjien käyttöön. Arvatkaahan, montako tällaista lomaketta seurakunnan arkistoihin vuosittain kertyy? Aikanaan ne tietysti tuhotaan, mutta aika monta paperia vuoden mittaan Höyteriin kiikutetaan. Paperiton toimisto on vain haave, näillä lomakemäärillä luulisi yhden paperitehtaan pysyvän pystyssä ihan vaan seurakunnallisen byrokratian varassa.

VAPAAEHTOISTYÖ: Tämä tuntuu olevan se taikasana tuon muutospaineen selättämiseen. Kun rahat vähenevät, vähenevät myös työntekijät ja sitä kautta tärkeämmän roolin seurakunnan toiminnassa ottavat erilaiset vapaaehtoiset seurakuntalaiset, jotka haluavat itse toimia seurakunnassa sen sijaan, että he olisivat vain vastaanottamassa erilaisia palveluita, joita papit, diakonit ja muut seurakunnan työntekijät heille tuottavat. Ajatus on hieno ja kannatettava, onhan seurakuntalaisten joukossa monenlaista osaamista, paljon taitoa ja tietoa. Toivottavasti kaiken vapaaehtoistyön korostamisen keskellä ei kuitenkaan unohdu se, että seurakunta ja kirkko on lopulta kuitenkin antamisen ja tekemisen lisäksi myös olemisen ja vastaanottamisen paikka. Siellä saa tehdä ja toimia, mutta siellä saa myös levätä ja ottaa vastaan Jumalan sanan, rakkauden ja armon.