torstai 15. maaliskuuta 2012

Kasteesta konfirmaatioon

Tässä kirjoittaa Anna-Tiina, Kymin seurakunnan pappi. Olen kolmekymppinen seurakuntapastori, kahden pienen pojan äiti, yhden miehen vaimo, keski-ikästen vanhempien tytär ja sairaanhoitajan ja ekonomin sisar. Olen kulkenyt ympäri Suomea, syntynyt idässä, kasvanut lännessä, opiskellut etelässä ja lopulta päätynyt Sintosen Varpun kutsusta tänne. Sen piti olla vain pikainen visiitti, mutta on näköjään venynyt jo seitsemäksi vuodeksi. Kolmen vuoden päähän olen jo suunnitellut 10-vuotta Kymissä -juhlia, jonka tarjoiluiksi olen kaavaillut  possoja, lihiksiä ja Leistin vadelmatäytekakkua. Luulen, että Varpukin saa kutsun siihen juhlaan :).

Viime sunnuntaina sain osallistua sekä kastejuhliin että konfirmaatiomessuun. Viisitoista vuotta erottaa ne juhlat toisistaan. Jotain samaakin on, ainakin valkoinen puku, kummin käsi siunaamassa ja kakkukahvit toimituksen jälkeen. Aika paljon on muuttunutkin. Alban alta pilkottavat pienten varpaiden sijasta korkokengät tai tennistossut, mukana on tutin ja rätin sijasta kännykkä. Viisitoista vuotta, toisaalta ikuisuus, toisaalta silmänräpäys. Missä vaiheessa ne lapset ehtivät kasvaa niin isoiksi? Missä vaiheessa minä vanhenin sen 15 vuotta? Kastejuhlassa otetut kuvat ovat armottomia. Ne osoittavat konkreettisesti ajan kulun, lapsen kasvun, muodin muuttumisen, oman vanhenemisen. Kastejuhlakuvassa lapsi lepää kumminsa sylissä, konfirmaatiokuvassa kameraan katsoo omaa elämäänsä aloitteleva nuori.

Usein kastejuhlassa mietin, millaisessa maailmassa tänä vuonna syntyneet lapset viettävät viisikymppisiään. Millaiselta maailma näyttää vuonna 2061? Vieläkö kirkko seisoo Helilän kalliolla, vieläkö autot sujahtavat kanjoniin? Vieläkö torilta saa ostaa keskiviikkoaamuisin possoja? Haluaisin kurkistaa tulevaisuuteen, ja menneisyyteenkin. Jos sitä kautta oppisi paremmin ymmärtämään tätä hetkeä, tätä päivää. Kuitenkin kastejuhlassa yritän jotenkin sanoa sen, että vaikka elämä ja maailma muuttuu, Jumalan rakkaus pysyy. “Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät, maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)





Anna-Tiina




PS. Kuva olis kiva. Teknisten haasteiden vuoksi kuvia luvassa myöhemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti