Syömään!

On yksi kotityö, johon suhtaudun välillä suurella innolla ja intohimolla, välillä se vain kyllästyttää ja tympii. Kyseessä on ruuanlaitto. Aamupalaa, lounasta, välipalaa, päivällistä, iltapalaa. Kun yhden sapuskan saa raivattua pöydästä, saakin jo alkaa miettiä, mitä lapsille seuraavaksi tarjoaisi. Ja vielä kun haluaisi tarjota vaihtelevaa, monipuolista, terveellistä, kasvispainotteista, lisäaineetonta, maistuvaa ja itsetehtyä ruokaa, joka olisi luomua ja lähellätuotettua mutta ei kuitenkaan hillittömän kallista. No, rima on korkella, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että kyllähän sitä hampurilaista ja pizzaakin syödään.

Mutta jotain ikiaikaista siinä ruokarumbassa on. Samaistun esiäiteihin vuosisatojen takaa, kun kaurapuuro kuplii liedellä ja lapset huutavat nälissään vieressä. Työ mikä tehdään maidon ja leivän saamikseksi kotiin on erilaista kuin ennen, mutta otsa hiessä (välillä tosin vaan kuvannollisesti) sitä edelleen tehdään. Ja jotain syvästi tyydyttävää on siinäkin, kun lastaa päivän viimeiset astiat tiskikoneeseen, pyyhkii pöydän ja huokaisee: Tehtävä suoritettu, perhe ruokittu. Ja kyllä siihen usein on lisättävä: Kiitos tästä päivästä, kiitos tästä ruuasta, kiitos jokapäiväisestä leivästä.

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen on (tämän blogistin mukaan) todennut: On olemassa kauniimpi tapa sanoa "rakastan sinua". Se kuuluu: "tulehan syömään". Ja niinhän se on ruualla rakastetaan, huolehditaan, välitetään. Syödäänhän nyt ensin, otatko kahvia? Maistuisiko lapsille jäätelö, on tuolla keksejäkin kaapissa, ja iltapalaksi sitten lettuja. Viikonlopun mummolareissulla ei tosiaan päässyt nälkä yllättämään  -eikä myöskään tunne siitä, etteikö olisi odotettu ja tervetullut vieras. Yhteiseen pöytään ei pyydetä kuin omat rakkaat, ei sinne vihollista kutsuta. Syömisellä ja syöttämisellä tyynnytetään myös se kauhea pelko siitä, että kuolema olisi lähellä. Vauvoina lapset tyyntyivät rinnalle, nyt ne istuvat pöytään ja lapioivat kitaansa kukkuralautaselliset. Minä katson heitä ja tyynnyn itsekin. Rakastan.

Omissa keitoksissani en pääse siihen, että ne sekä ilmaisisivat rakkautta että tyydyttäisivät nälän ja janon ikuisiksi ajoiksi. Onneksi sitä varten on ehtoollinen. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanooo: Minä olen elämän leipä. Joka syö tätä leipää, ei koskaan ole nälissään. (Joh. 6:35-36) Siinä ne ovat molemmat, erottamatta ja jakamatta, ravinto ja rakkaus, leipä ja elämä. Siinä on kaikki valmiina.

Minun seurakuntani

Lapset rakentamassa omannäköistä seurakuntaa Höyterissä

Olimme viettämässä retkipäivää Höyterissä toukokuun lopulla. Tuleva sunnuntai 27.päivä oli Helluntai.
Olimme siis suuren ja tärkeän asian äärellä mekin. Lapsille voi opettaa Raamatun tärkeitä asioita monella tavalla. Lapsi saa elämyksiä ja voi itsekin osallistua ja olla aktiivinen. Oli aivan ihanaa seurata, kuinka lasten silmät kirkastuivat, kun he näkivät nuo dublo-legot.

Tällä kertaa dublot saivat kertoa tarinaa kirkon syntymäpäivästä. Anna-Tiina aloitti lukemalla Raamatusta Ap.t 2:1-4. Jokainen kuunteli tarkkaan, mitä kertomuksessa sanottiin.  Lapset pääsivät myös itse laittamaan ukkoja ja akkoja järjestykseen.

Nyt vietetään kirkon syntymäpäivää. Suurta juhlaa, joka kokoaa kaikenlaiset ihmiset yhteen. Eri kansallisuudet voivat kokea yhteyden tunteen. Me kaikki kuulumme Jumalan seurakuntaan, johon meidät on kasteessa liitetty.

 Erilaisten ihmisten seurakunta

 Itse näen yllä olevan kuvan sydämen muodossa. Ehkä se kertoo omasta tavastani ajatella, että seurakuntayhteys on yhteinen asia. Minulle se on myös lähimmäisen rakkautta. Pidetään huolta toisistamme ei unohdeta lähimmäistä lähellä tai kaukana.

Nyt siis kolminkertainen eläköön-huuto kirkolle. Kirkko on sen ansainnut, sillä me teemme tärkeää työtä yhteisen hyvän eteen yhdessä.

Oikein mukavaa kesää teille kaikille rakkaille ystäville : )

Karitsoja kesälaitumelle laskiessa 

Raamatun kieli on monessa kohtaa lähempänä runoutta kuin luonnontieteiden täsmällisyyteen pyrkivää kieltä. Uskon kielen luonteestaan huolimatta Raamatun tekstit sisältävät  tarkkoja havaintoja arjesta ja ihmisestä, puhetta ihmisen sydämelle sekä merkintöjä ja tulkintaa Lähi-idän historian tapahtumista.


Jeesuksen vertauksiin sisältyy lukuisia arjen havaintoja lampaista ja niiden käyttäytymisestä. Olemme vähitellen etääntyneet niin kauas Raamatun ajan maailmasta ja kertomuksista, että vertausten merkitys täytyy opetella uudelleen. Raamatun kirjallisuuden ja keskeisten vertausten tunteminen on osa yleissivistystä. 


Tänäkin kesänä kotiseurakunta lahjoittaa jokaiselle vihkiparille Raamatun häälahjaksi. Kymin kirkon vihkiraamatussa on varsinaista tekstiä 1320 sivua. Jos tänään aloittaisi ja joka päivä lukisi keskimäärin 3,6 sivua, vuodessa se tulisi luetuksi.


Juha Tanska

Rukous

Kuva Samantha Celera 

Anna meille tai siis älä ota pois keneltäkään leipää ja syliä.

Puuroa ja soppaa pyhänä ja perunamuusia koska se lohduttaa.

Anna pelloille kevät ja linnuille pesät.

Lapselle, joku joka välittää. Kantaa toisen reppua ja eväitä ja kyyneleitä.

Siunaa mummolle hellapuut ja virsikirjaan isommat präntit.

Pidä sitä liukkailla kädestä, kun se on meille niin tärkeä.

Aamen

Tälläisen pienen pojan rukouksen löysin täältä internetin ihmemaasta. Minusta siinä on nähtävissä se mitä rukouksen pitäisi olla, aitoa sydämen puhetta Jumalalle. Katekismus sanoo rukouksesta seuraasti:

"Rukous on ihmisen tapa olla ja elää Jumalan kasvojen edessä. Se on yhtä luonnollinen ja välttämätön hengelliselle elämälle kuin hengitys ruumiille. Jumala näkee meidät joka hetki, ja me voimme puhua hänelle ja hän meille".

En tiedä millaista rukouselämää sinulla on, mutta omani on hyvin vaihtelevaa. Välillä rukous on kuin hätähuuto Jumalalle: auta, en selviä tästä, anna voimia. Joskus minun rukoukseni ovat pieniä avunpyyntöjä: anna niiden kadonneidet auton avainten, rahapussin, bussikortin jostain nyt löytyä.

Usein rukouksiinkin saa vastauksia. Rahapussi löytyy ja vaikeat tilanteet kääntyvät parhain päin. Meidän ihmisten perustarve on kuulluksi tuleminen. Ja silloin kun tulee tunne, että Jumala kuulee rukoukset, tulee turvallinen olo.

Mutta entä silloin, kun tuntuu siltä, että Jumala on hiljaa? Silloin kun Jumalan apu viipyy, voimat ehtyvät ja pimeys valtaa alaa?

Kaikkiin kysymyksiin en pysty vastaamaan. On vaikeita kysymyksiä, joihin vastausta ei koskaan tule, mutta silti luotan siihen, että Jumala on läsnä kärsimyksessäkin. Joihinkin kysymyksiin ja pyyntöihin Jumalalla on omat vastauksensa, jotka saattavat olla kovin erilaisia kuin meidän ihmisten toiveet.

Jeesus opetti Isä Meidän rukouksen. Siinä rukoillaan, että Jumalan tahto tapahtuisi tässä maailmassa. Minulle tuo pyyntö on vaikea. Mielummin haluaisin, että minun tahtoni tapahtuisi. Miksi minun tahtoni ei voisi olla myös Jumalan tahto? Mutta silti yhdyn noihin sanoihin, Jumala tapahtukoon sinun tahtosi tässä maailmassa.

Rukous voi muuttaa meitä ja ympäristöämme. Pyydänkin nyt, että mietit jonkin asian, jonka puolesta haluaisit rukoilla. Ota oikea kätesi. Kirjoita tuo asia mielessäsi oikeaan kämmeneesi. Voit vaikka painaa kätesi nyrkkiin, painaa tuon nyrkin kevyesti lähelle rintaasi, sydämen luokse ja hiljaa rukoilla tuon asian puolesta. Halutessasi voit avata nyrkin puhaltaa tuon asian pois kämmeneltä ja jättää sen Jumalan huomaan.

Leipää ja viiniä musapyhiksessä

Meillä on ollut kantavana teemana viime syksystä alkaen pienten lasten ehtoolliskasvatus. Olemme käyneet läpi aihetta leikein, lauluin, Raamatun kertomuksin. Lapset ovat olleet hyvinkin vastaanottavaisia asian suhteen. Olemme puhuneet ja laulaneet leivästä ja viinistä. Ovatpa vanhemmat kertoneet jopa, että kauppareissulla lapset ovat muistuttaneet viinin ja leivän ostamisesta. Olimmehan laulaneet koko syksyn laulua leivästä ja viinistä.

Meillä on tietenkin korostettu myös ehtoollisen merkitystä yhteisenä ateriana. Olemme viettäneet Puurokirkossa yhteistä ateriaa - ehtoollista.
Olemme pyytäneet erityisesti lapsia ehtoolliselle tai siunattavaksi saman pöydän äärelle.

Meillä on raapaistu pintaa. Jatkossa on tarkoitus pitää aihetta yllä. Onhan se tärkeä osa kristillistä perintöä. Jeesus asetti ehtoollisen kiitti ja siunasi leivän ja viinin.

Yläkuvassa on perjantairyhmän muskarilaiset

Kuvassa olemme Boxilla ja on tarkoitus, että lähdemme leipomaan yhteistä ateriaa siis leipää.
Saimme makoisat teeleivät mehu- ja kahvihetkelle.

Sillä aikaa, kun teeleivät paistuivat uunissa kävimme laulamassa lopuksi laulun "Käsi kädessä vielä hetki" ja ihan lopuksi siunasimme vielä itsemme.

Kuvissa on mukana osa lapsista ja aikuisista. Iloinen porukka, joka nauttii yhdessä tekemisen ilosta. Ihanista lauluista ja mukavista leikeistä.

Kuvassa on lähestulkoon valmiita teeleipiä uuniin laitettavaksi. Kaksi leipää vaatii vielä vähän leivontaa : )

Tässä kuvassa on torstairyhmän muskarilaisia.
Huomatkaa hienot leipurin hatut. Täytyi käyttää hiukan luovuutta ja lainasimme keittiöstä isoja kahvin suodattimia. Ovathan ne paljon kauniimpia kuin tavalliset myssyt.

Pikku leipurit

Kasvu kohti kesää - kasvu kohti ihmisyyttä!

 

 

Elämä on usein kuin vuoden kiertokulku. On talven pakkasta, syksyn sadetta, kevään kukoistusta ja kesän lauhkeutta!

t. Jörö