Muistaa vai unohtaa?

Muistan toivoneeni valkoisia ruusuja yo-juhlissani :) Kuva: Rojer, flickr.com

Muistan omista ylioppilasjuhlistani (ihan muutaman vuoden takaa :) ) erityisesti kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että ranskanopettaja lauloi kovalla äänellä Gaudeamus Igituria. Muistan miettineeni, että olikohan hän ainoa, joka sen osasi vai ainoa, joka sitä uskalsi ääneen laulaa. Toinen asia liittyi silloisen kotikuntani kirkkoherran pitämään puheeseen. Siitä muistan yhden lauseen: Unohtaminen on Jumalan antamista lahjoista suurimpia.

Katselin eilen telkkarista amerikkalaista sairaalasarja Housea. Siinä oli nainen, joka muisti liikaa. Itseasiassa hän muisti kaiken, erityisesti kaiken ikävän. Se oli tietysti erityistä ja hienoa, mutta sen kääntöpuoli oli ikävä. Nainen ei pystynyt antamaan anteeksi. Hän muisti liikaa, ihan liikaa niitä kertoja, kun häntä oli satutettu, kun hänelle oli valehdeltu, kun hän oli joutunut alistetuksi. Vuosien kuluminen ei auttanut, asiat eivät painuneet mielen perukoille, mitkään hyvittävät teot eivät riittäneet, sillä niitä ei koskaan ollut enemmän kuin niitä toisia, niitä, joista hän muisti jokaikisen.

Mietin, onko anteeksiantaminen lopulta unohtamista? Siinä mielessä kyllä, että kun asia on annettu anteeksi, sen voi yrittää deletoida mielestään, tai ainakin sitä pitäisi olla ajattelematta, siinä mielessä unohtaa. Mutta eihän se ihan niinkään voi mennä, että vain unohtamalla voi antaa anteeksi. On kuitenkin sellaisiakin asioita, jotka on antanut anteeksi, mutta joita ei silti voi kokonaan unohtaa. Ehkä anteeksiantaminen on enemmän irti päästämistä, tietoista ponnistelua, unohtamistakin kyllä, mutta myös päätös siitä, että olen antanut tämän asian anteeksi, en aio enää takertua tähän.

Ihminen ja Jumala eivät varmaankaan toimi ihan samalla tavalla. Vaikka itse yritän antaa anteeksi, en silti aina unohda, en ainakaan niitä kipeimpiä. Vaikka itse yritän päästää irti, painaa pois mielestä, unohtaakin, ei se aina onnistu, ei vaikka haluaisin antaa anteeksi ja unohtaa. En yhtään muista, miten silloinen kirkkoherra-nykyinen arkkipiispa puhettaan jatkoi. Mutta tänään muistelen sitä lausetta ja toivon, että unohtaminen ei ole vain lahja aivokapasiteettini säästämiseksi vaan myös lahja, jossa Jumalakin unohtaa, pyyhkii pois ja deletoi. Antaa anteeksi.