maanantai 6. toukokuuta 2013

Verkkoon!

Tässä välineitä tämän päivän ihmisten kalastajille (ja vähän terveisiä leiriltä)!
Terveiset vielä viime viikonlopun nuorten leiriltä! Höyterissä vietettin Kymin, Langinkosken ja Haminan seurakuntien yhteistä leiriä, jossa ohjelman punaisena lankana kulki meri. Viikonlopun aikana istutettiin pieniä siikoja mereen, tutustuttiin merivartiostoon, opeteltiin solmuja, kuultiin merimieskirkosta ja ihailtiin ja ihmeteltiiin merta. Sunnuntaina vielä sukellettiin Jeesuksen ajan kalastustapohin, mietittiin heittoverkon ja riimuverkon eroa ja sitäkin, miten paljon kalaa nuotalla voi saada.

Raamattutyöskentelyn pointti ei kuitenkaan ollut pelkästään kerätä tietoa opetuslasten erilaisista verkoista. Jeesushan sanoi tekevänsä heistä ihmisten kalastajia. Yhdessä mietimme myös sitä, millaisia verkkoja ja kalastusvälineitä tämän päivän ihmisten kalastajilla on. Kuva kertokoon puolestaan: facebook, you tube, twitter, nettisivut, skype. Verkossa ihan kirjaimellisesti! Kirkkokahvit kirkolla (jossa on ilman w-lan), tuki, apu, rohkaisu, Raamattu, erilaiset kohtaamiset. Siinä nuorten näkemyksiä siihen, millaisilla välineillä tänä päivänä tavoitetaan ihmiset. Evankeliumissa Jeesus käski Pietaria kalastamaan syvemmillä vesillä. Ehkä ihan samat sanat koskevat meitäkin. Menkää syvemmälle, tuntemattomiin vesiin, virittäkää verkkonne sinne, missä ihmiset ovat. Opetuslapsille heidän verkkonsa olivat varmasti tuttuja, ammatit kulkivat isältä pojalle, työ opittiin kädestä pitäen. Meille uudet verkot ovat vieraampia, arastelemme niiden käyttöä, helposti ne tuntuvat vähäpätöisiltä, "nykyajan höpötyksiltä" ja lisätyönä kaiken muun päälle. Mutta ei kai koskaan ole väärin mennä sinne, missä ihmisetkin ovat? Kalastuslupahan on myönnetty jo kasteessa.

Ajattelen, että haaste on heitetty. Kirkon (ja kirkon uskon) pitää näkyä Facebookissa ja muualla sosiaalisessa mediassa. Ennen ehkä luettiin aamulla Päivän tunnussanaa, tämän päivän aamuhartaus on kuva tai raamatunjae facebookin uutisvirrassa, ajatuksiaherättävä blogikirjoitus tai rukous verkkokirkossa. Ne kulkevat mukana älypuhelimien sovelluksissa, kotona tai töissä tietokoneen ruudun äärellä, eri puolilla maailmaa, mihin aikaan tahansa.

Pietarin jalanjäljissä ei siis oikeastaan edes ole vaihtoehtoja. On lähdettävä virittämään verkkoja.

---

Ainakin nämä verkot ovat jo vesillä:

Verkkokirkko eli kirkko verkossa
Lilyssä bloggaavat kirkon työntekijät
Katseltavaa, kuunneltavaa, luettavaa
Lisää luettavaa
Kuvia ja raamatunjakeita
Facebookin Kirkko Suomessa -sivu
Facebookin Kirkko Kymissä -sivu

Käy tutustumassa, tykkäämässä ja liittymässä mukaan!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti