Kuva: Anthony Easton http://www.flickr.com/photos/pinkmoose/2611293086/ |
Onko maailmassa enää häpeää? Sanakirjamääritelmä häpeästä kuuluu seuraavasti:
- ( ks. erikseen) sopimattoman teon, huonommuuden tms. aiheuttama mielipahan, nolouden, katumuksen tunne tai tila
- arvonannon tai kunnian menetys tai sen aiheuttanut seikka. esim. Tuntea häpeää jostakin. Häpeän puna poskilla. Häpeä sanoa, etten tiedä. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että - -. Olla häpeäksi, tuottaa häpeää jllek. Saattaa jku häpeään. Joutua häpeään. Työttömyys on kansallinen häpeä. Ei ole mikään häpeä tunnustaa tietämättömyyttään. On synti ja häpeä, ettei asiaa ole ajoissa hoidettu. Se on minun häpeäni vikani, murheeni tms. (lähde: suomisanakirja.fi)
Iltalehden kolumnissa Ulla Appelsin kirjoittaa, että yksi syy koulujen rauhattomuuteen on se, että olemme ulkoistaneet häpeän. Huonosti käyttäytyvät nuori ei koe häpeää käyttäytymistään eikä kotona vanhemmat häpeä nuorensa huonoa käyttäytymistä.
Appelsin kirjoittaa: "Hyvä
häpeä voi olla oikeasti hyödyllistä. Se ennaltaehkäisee huonoa
käytöstä ja ohjaa toimimaan oikein. Se voi opettaa meitä
kuuntelemaan herkemmin muiden tarpeita ja saada meidät haluamaan
parantaa ympäröivää kulttuuria - omasta toiminnastamme
puhumattakaan. Jos käyttäytyy typerästi ja häpeää sitä, ehkä
häpeän muisto saa ensi kerralla toimimaan oikein."
Appelsin toki kirjoittaa, että
kaikki häpeä ei ole hyvästä. Hän kirjoittaa: "Ei tietenkään
pidä kieltää sitä, että on olemassa myös huonoa häpeää. Moni
on lapsena joutunut kantamaan häpeän taakkaa sellaisistakin
asioista, joille ei ole mahtanut mitään: ulkonäöstä,
koulumenestyksestä, perheen varallisuudesta..."
Mutta tarvitaanko siihen, että käyttäytyy asiallisesti, toisia kunnioittavasti ja ystävällisesti häpeää? Eikö oikein käyttäytymiseen tarvita enemmän tuntoa siitä, mikä on oikein? Joku kutsuisi sitä omaksitunnoksi, toinen moraaliksi. Ajattelen, että jos oma kuva siitä, mikä on oikein tai väärin on hämärtynyt, ei väärästä teosta voi häpeääkään tuntea.
Ajatus siitä, että häpeän välttäminen saa meidät toimimaan oikein, tuo mieleen Herra Pavlovin ja hänen koiransa. Toki opimme asioita mallioppimisen kautta, mutta mielummin itse oppisin myöteinteisen vahvistamisen kautta kuin häpeämällä. Ja jos esimerkkejä eläinmaailmasta haetaan, koulutetaanhan koiriakin myöteisen vahvistamisen avulla.
Mutta mitä jos tarvitsemmekin sitä, että opimme, että on asioita, joita tarvitsee hävetä? Minä häpeän monia asioita. Ainakin sitä, että puhuu rumasti toiselle ihmiselle. Ja sitä, että ei aina tunnista omia sokeita pisteitä, asioita joihin tökkimällä hermostuu silmittömästi. Mitä mieltä sinä olet? Tarvitsemmeko me häpeää vai pitäisikö häpeän sijasta vaikkapa moraalista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti