Rakkain terveisin

Entä jos tässä olisikin vähän eri-ikäisiä kasvoja...

Torstain Kymen Sanomissa on lasten synttärionnittelupalsta. Koko sivullinen onnellisena hymyileviä lapsenkasvoja ja alla pari riviä onnentoivotuksia. Kovin montaa sanaa ei niille riveille mahdu, runomittakin on usein vähän niin ja näin, riimit ontuvat ja loppusoinnut katkeavat. Vaikka palsta on syntymäpäiväonnitteluja varten, eivät ne ehkä silti ole ilmoitusten tärkein asia. Niin paljon rakkautta ja hellyyttä ja ylpeyttä omasta lapsesta sisältyy niihin muutamiin riveihin, jotka torstain lehdestä saa lukea. Niin paljon onnentoivotuksia ja salaisia huokauksia siitä, että kaikki edelleen sujuisi elämässä hyvin. Niin paljon kiitollisuutta näistä lapsista, Jumalan lahjoista ja ihmeistä.

On vaan epäreilua, että samanlaista palstaa ei ole teineille eikä aikuisille. Miten eri tavalla päivä alkaisikaan, jos aamulla näkisi lehdestä kuvansa ja alla pari riviä siitä, miten onnellisiksi juuri minun olemassaoloni jonkun tekee. Muutama sana, vain muutama, mutta sitäkin tärkeämpi ja arvokkaampi. Haluaisin nähdä lehdessä itsestään epävarman teinin kasvot ja alla sanat: isä ja äiti rakastavat sinua, olet tärkeä ja arvokas. Tai nuoren aikuisen kasvot ja alla rivit: hei siellä, minä rakastavan sinua, olen ylpeä sinusta. Tai keski-ikäiset kasvot ja sanat: hei sinä, olet rakas, olet tärkeä. Tietysti joku teini olisi nolona ja häpeissään tästä kunniasta, nuorta aikuista ehkä ärsyttäisi ja keski-ikäinen saattaisi tuhahdella mokomaa medianäkyvyyttä. Mutta silti, ei meille koskaan liian usein sanota sitä, miten meitä rakastetaan, miten meistä ollaan ylpeitä, miten meidän elämäämme toivotaan kaikkea hyvää. Tietysti lapset tarvitsevat sitä, mutta eivät vain he. Miksi se olisi vain heidän etuoikeutensa? Miksi aikuista muistetaan rakkaudella lehdessä vain kuolinilmoituksessa?

Ajattele, jos ensi torstain lehdessä olisivat sinun kasvosi. Alla ne muutamat rivit täynnä rakkautta, kiitollisuutta, ylpeyttä. Millä mielellä lähtisit sen jälkeen töihin, kouluun, asioille? Nousisiko jalka kevyemmin? Uskoisitko enemmän itseesi, olisiko katseessasi valoa, tuntisitko olevasi tärkeä? En oikein jaksa uskoa, että Kymäri kuitenkaan ottaisi tästä juttuvinkkiä tai uutta palstaa. Sen puutteessa voit katsoa peiliin ja sanoa itsellesi ja Jumalalle: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Se viesti niissä lasten syntymäpäiväonnittelukuvissakin on.