Raamatussa, viidennessä Mooseksen kirjassa (5. Moos.10:8) puhutaan siitä, miten kiivas Jumala vaatii meidät tilille isiemme teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Vanhassa käännöksessä puhuttiin reilusti kostamisesta aina seuraaville sukupolville. Mietin, että oliko Pulkkisen kirjassa kyse siitä? Jotenkin siitä, miten isien (tai äitien mutta kuitenkin) teot seuraavat meitä, jotenkin kulkevat meissä monen sukupolven verran eteenpäin. Meistä on tullut tällaisia, koska edelliset sukupolvet ovat toimineet jotenkin, ja he taas ovat toimineet miten ovat toimineet siksi, että heidän edeltäjänsä ovat tehneet mitä ovat tehneet. Ehkä se on Jumalan rangaistusta ja kostoa tai ehkä me ihmiset itse kostamme toisillemme, toimimme oppimamme mallin mukaan.
Toinen ajatus, jota usein pyörittelin lukiessani, oli vähän lohdullisempi. Voisiko kostamisen sijaan olla niin, että kolmessa, neljässä sukupolvessa ehtii tapahtumaan se kaikki tärkeä ja tähdellinen, mitä ihmiselämään kuuluu. Neljän sukupolven elämään mahtuvat rakkaus ja viha, pettymykset ja menestykset, epäonnistumiset ja voitot, kaikki se mikä inhimillisesti on mahdollista. Neljän sukupolven aikana suku ehtii kokea kaiken sen, mitä elämä ja Jumala meille antavat. Inhimillisen elämän kaikki puolet elämästä kuolemaan toteutuvat muutaman sukupolven aikana. Luulemme, että elämämme on ainutlaatuista, ennenkokematonta, mutta todellisuudessa samat ilot on iloittu, samat surut on surtu, samat kaunat kannettu, samat onnet jaettu jo monta kertaa ennen meitä, ja toivottavasti vielä monta kertaa meidän jälkeemme, meistä lukien kolmanteen ja neljänteen polveen, aina eteenpäin ja eteenpäin. Ehkä se onkin yhteinen salaisuutemme, jota mekään emme tiedä jakavamme.
Matka salaisuuden äärelle. Kuva Jeremy Atkinson, flickr.com |
PS. Olisipa mahtavaa, jos olisi lukupiiri, jossa luettaisiin yhdessä ja sitten keskusteltaisiin kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista ja juotaisiin teetä yhdessä. Olisko tulijoita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti